28.3.1991

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Asianajotoimisto A & Co, avoin yhtiö on B:tä ja C:tä sekä D:tä vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että B oli antanut asianajotoimistoa edustaneelle asianajaja A:lle toimeksiannon, joka käsitti C:n ja D:n omistaman Ab Silversand Oy:n osakekannan tai vaihtoehtoisesti Motelli Silversandin toiminnan ja substanssin myymisen. Asianajotoimisto on vaatinut B:n ja C:n sekä D:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan tästä toimeksiannosta aiheutuneen, 30.11.1984 päivätyn laskun mukaisen palkkiosaatavan 25.700 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.12.1984 lukien ja korvaamaan asianajotoimiston oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Raastuvanoikeuden väitepäätös 18.8.1988

Koska jutussa lausuttuun nähden oli pääteltävissä, että B oli riidanalaisessa asiassa toiminut C:n ja D:n asiamiehenä, raastuvanoikeus on katsonut, ettei hän siinä ominaisuudessa ollut asianosainen asianajopalkkiosaatavaa koskevan vaatimuksen osalta, minkä vuoksi raastuvanoikeus on hyväksynyt B:n puuttuvasta asialegitimaatiosta tehdyn väitteen ja jättänyt kanteen hänen osaltaan tutkimatta.

Raastuvanoikeuden päätös 29.6.1989

Raastuvanoikeus on todennut, että se oli 18.8.1988 puuttuvan asialegitimaation vuoksi jättänyt kanteen B:n osalta tutkimatta.

Edelleen raastuvanoikeus on todennut C:n ja D:n kiistäneen kanteen ja vaatineen korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. He olivat lausuneet toimeksiantosopimuksen palkkion edellyttäneen toteutunutta kauppaa ja palkkioksi sovitun 5 prosenttia kauppahinnasta. Heidän puolestaan oli reklamoitu laskusta joulukuussa 1984 ja kirjallisesti 13.2.1985.

Asianajotoimisto oli lausunut sen joka tapauksessa saattaneen ostajan ja myyjän yhteen, osallistuneen toteutettavan osakekaupan ehtoja koskeviin neuvotteluihin ja laatineen asiakirjat eli tehneen kaiken, mikä normaalisti oikeutti kaupanvälittäjän palkkioon. Myyjien tuntemattomasta syystä vetäydyttyä kaupasta asianajotoimisto oli toissijaisesti näillä perusteilla oikeutettu vaatimaan palkkion.

Raastuvanoikeus on tutkittuaan jutun lausunut, että asiassa oli selvitetty asianajotoimistojen yleensäkin sekä myös avoimen yhtiön käyttäneen lähes poikkeuksetta suoritettuihin toimenpiteisiin perustuvaa laskutusta. Kyseessä olevan toimeksiannon osalta oli kuitenkin todistajien lausuntojen nojalla selvitetty, että asianajaja A:n kanssa oli sovittu 5 prosentin palkkiosta kauppahinnasta, mikä oli edellyttänyt toteutunutta kauppaa. Tämän vuoksi ja kun ei ollut näytetty kaupan jääneen toteutumatta myyjien kaupasta vetäytymisen vuoksi, raastuvanoikeus on hylännyt kanteen.

Asianajotoimisto on velvoitettu korvaamaan C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut 15.000 markalla 16 prosentin korkoineen 29.6.1989 lukien.

Muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa

Asianajotoimisto A & Co, avoin yhtiö on vaatinut, että Helsingin raastuvanoikeuden päätös 18.8.1988 kumotaan ja kanne tutkitaan hovioikeudessa myös B:tä vastaan ajettuna. Asianajotoimisto on toistanut kanteensa ja vaatinut, että B ja C sekä D velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa. Sen varalta, ettei hovioikeus katsonut voivansa ottaa asiaa myös B:n osalta välittömästi tutkittavakseen, asianajotoimisto on toissijaisesti vaatinut asian palauttamista kokonaisuudessaan raastuvanoikeuteen.

C ja D ovat toistaen raastuvanoikeudessa esittämänsä yhteisesti vaatineet, että heille tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta korotetaan ja että asianajotoimisto velvoitetaan korvaamaan heidän valituskulunsa hovioikeudessa korkoineen.

Asianajotoimisto on vastannut C:n ja D:n valitukseen sekä vaatinut korvausta vastauskuluista hovioikeudessa 1.000 markkaa korkoineen.

B ja C sekä D ovat yhteisesti vastanneet asianajotoimiston valitukseen ja vaatineet korvausta vastauskuluista korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.2.1990

Käsittelyratkaisu

Asianajotoimisto ei ollut puhevaltansa säilyttääkseen ilmoittanut tyytymättömyyttä raastuvanoikeuden 18.8.1988 julistamaan päätöksen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 5 §:ssä määrätyin tavoin tai valittanut siitä saman luvun 12 §:n 1 momentissa säädetyssä määräajassa. Tämän vuoksi asianajotoimiston valitus on jätetty tutkimatta siltä osin kuin siinä oli vaadittu raastuvanoikeuden 18.8.1988 julistaman päätöksen kumoamista. Raastuvanoikeuden päätös B:n erottamisesta jutusta on siten jäänyt pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

B oli raastuvanoikeudessa todistajana kertonut, että hän oli vuonna 1983 tehnyt asianajotoimistoa edustaneen, vuonna 1984 kuolleen asianajaja A:n kanssa sopimuksen siitä, että A myi C:n ja D:n omistaman Ab Silversand Oy:n koko osakekannan ehdoin, että kulut maksettiin ja A sai 5 prosenttia myyntihinnasta, kun myynti oli selvä. Kun B oli erotettu jutusta sen vuoksi, ettei hän ollut siinä asianosainen, hänen todistajankertomuksensa oli otettava huomioon juttua ratkaistaessa. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden nojalla B:n todistajankertomusta olisi pidettävä epäuskottavana.

C ja D olivat voittaneet asian raastuvanoikeudessa. Asianajotoimiston oli siten korvattava kaikki heillä raastuvanoikeudessa olleet tarpeelliset oikeudenkäyntikulut, joiden määräksi hovioikeus on katsonut 25.000 markkaa. Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on ratkaissut pääasian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Hovioikeuden tuomiolauselma

Muutos raastuvanoikeuden 29.6.1989 julistamaan päätökseen:

Asianajotoimiston C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulujen korvaus on korotettu 25.000 markaksi raastuvanoikeuden määräämine 16 prosentin korkoineen 29.6.1989 lukien.

Muilta osin raastuvanoikeuden päätöstä ei ole muutettu.

Asian näin päättyessä asianajotoimiston vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hovioikeudessa on hylätty.

Asianajotoimisto on velvoitettu korvaamaan B:n ja C:n sekä D:n yhteiset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.500 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n 2 momentin ja 25 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin aikana tehtyyn päätökseen, jolla kanne väitteen johdosta jätetään tutkimatta, voidaan hakea muutosta erikseen valittamalla. Viimeksi mainitun luvun 3 §:n mukaan tuomioistuimen on päätöksen julistamisen yhteydessä ilmoitettava muutoksenhakuoikeudesta ja siitä, mitä puhevallan säilyttämiseksi on noudatettava.

Raastuvanoikeus on 18.8.1988 jättänyt kanteen B:n osalta tutkimatta. Raastuvanoikeus ei ole kuitenkaan antanut samalla muutoksenhakuohjeita. Kun oikeudenkäynti on muilta osin jatkunut, virhe ei ole ollut selvästi havaittavissa. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 11 §:n 3 momentista ilmenevän periaatteen mukaan asianajotoimisto ei ohjeiden antamatta jättämisen vuoksi ole ollut velvollinen hakemaan erikseen muutosta väitepäätökseen eikä se ole myöskään menettänyt oikeuttaan muutoksenhakuun. Tämän vuoksi asianajotoimisto on saanut hakea muutosta väitepäätökseen samalla, kun se on hakenut muutosta pääasiaratkaisuun. Hovioikeuden ei siten olisi pitänyt mainitsemillaan perusteilla jättää asianajotoimiston valitusta väitepäätöstä koskevalta osalta tutkimatta.

Asiayhteyden vuoksi juttu on kokonaisuudessaan tutkittava yhdellä kertaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan kokonaisuudessaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä. Hovioikeuden on annettava lausunto myös Korkeimmassa oikeudessa esitetyistä kuluvaatimuksista.